|
Syksyisiä tunnelmia Matinkylän jäähallilta ja vähän muiltakin
halleilta
Elokuun lopussa pidimme ensimmäisen syysleirin Vierumäellä. Leirin ohjelmaan
kuului vuorotellen jäätä, ruokaa ja saleja niin kuin Vierulla kuuluukin.
Syksyisen sateinen sääkään ei meitä liiemmin häirinnyt. Leirin aikana
hioimme ja tarkensimme ohjelmia. Näimme myös vilauksen tulevasta vapaa
ohjelma puvusta. Samaan aikaan kanssamme Vierumäellä leireili Suomen
yksinluistelijoiden maajoukkueet ja pääsimme katsastamaan ensimmäisten
joukossa kovimman kärjen uudet ohjelmat. Suloinen Julpertti oli tietenkin
mukana leirillä, hyväntuulisena niin kuin aina.
Espooseen palattuamme jatkoimme tavallista harjoitus rytmiä kohti
ensimmäistä esiintymistä eli perinteistä ETK-päivää, joka pidettiin syyskuun
puolessa välissä. ETK-päivänä seuran luistelijat, vanhemmat ja muut
aktiiviset kokoontuivat Matinkylän jäähalliin katsomaan, kun kilpajoukkueet
esittivät uudet ohjelmansa.
Syyskuun lopussa pidimme toisen leirin. Leirijäinä toimivat tällä kertaa
Matinkylän-, Espoonlahden-, Someron- ja Helsingin jäät. Leirin aikana haimme
tarkkuutta ohjelmiin ja hioimme askelsarjoja. Leirin aikana kehitimme myös
koreografiaa Anttonin johdolla.
Eräänä syyskuun perjantai-iltana vierailimme Saralla illanvieton merkeissä,
mukanamme hyviä ruokia. Joukkueemme uusin jäsen jäätanssista muodostelmaan
siirtynyt Janna toivotettiin tervetulleeksi ja kertailtiin syksyn kuulumisia
ja tavoitteita.
Mainosmaailma on taas saanut vilahduksen joukkuelaisistamme, kun muutamat
osallistuivat uuden Coca-Cola mainoksen tekoon. Myös koko syksyn ajan on
voinut maikkarilla bongailla joukkueemme jäseniä väliaikapätkistä.
Syksymme jatkuu tästä ensin kohti Pirkkolaa ja Pre-seasonia, josta jatkamme
Somerolle pitämään tehopäivää ja hakemaan rutiinia ohjelmiin ja siitä kohti
kauden ensimmäisiä kilpailuja. Ennen kilpailuja on vielä kuitenkin monet
koksut luisteltavana, yksityiskohdat hiottavana ja strassit ommeltavana. |
2007-2008
Vierumäen kevätleiri 17.-20.5.2007
Kesäretki Naantalissa 6/2007
Kilpailumatka Rouen
30.1-3.2.2008
2006-2007
Ensimmäinen
valintakilpailu 18.-19.11.2006
Joukkueretki Nuuksioon 11.6.2006
|