Johanna Hollström
(24.6.1989)
Vaikka olen jo kasvanut lempinimestäni ulos, tunnetaan minut edelleen
nimellä Riepu.
Olen 18-vuotias ja käyn Espoonlahden lukion kolmatta luokkaa. Tavoitteena on
kirjoittaa ylioppilaaksi ensi keväänä.
Kinnostuin luistelusta jo pikkutyttönä. Asuin aivan jäähallin lähistöllä ja
kävin paljon yleisöluistelemassa äitini kanssa. Luisteluvimman kasvettua
aloitin muodostelmaluistelun opit ETK:n luistelukoulussa vuonna 1997.
Muutaman vuoden päästä pääsin muodostelmajoukkue Rainbowsiin, josta tieni
vähitellen eteni Blue Arrowsin ja Reflectionsin kautta Energeticsiin.
Luistelin tuplana sennuissa ja junnuissa ensimmäisen Refu-kauteni, tämä on
siis neljäs kauteni Energeticsissä.
|

Parasta luistelussa:
Luistelussa on
monia plus-puolia. Parasta on varmaankin se kun huomaa oppineensa jotakin
uutta ja vaikeat asiat alkavat sujumaan. Täysillä tekemisestä tulee aina
hyvä fiilis ja sitä tunnetta on vaikea saada muualta kuin luistelun kautta.
Silmukka vai choctaw:
Choctawssa
riittää haastetta mutta lempparini on eteenulossilmukka.
Paras neuvo jonka olet saanut:
Purista pehmoleluja niin otteet pysyy kiinni. Entinen joukkuetoverini neuvoi
minua puristelemaan pehmoleluja, ja kuuliaisena tottelin.
|
JOUKKUE
Marianna Artman Katja Freund Tuuli Hakala Janna Hujanen Johanna Hollström Emma Jääskeläinen Jenni Laurikainen Hanna peltonen Anni Raasmaja Sini Reijonen Sanni Ripatti Sara Salmikivi Tiia Suvanto Katri Särkinen Laura Särkinen Kaisu Tamminen Meri Vainio Johanna Valo Elina Vellonen Hanna Vellonen Maria Vuopala
|