etusivu
ajankohtaista
joukkue
historia
galleria
päiväkirja
vieraskirja
linkit

 

                    www.energetics.fi

 

Janna Hujanen

        (31.12.1989)

 

Nimestä ois varmaan helpoin alottaa, eli Jannaks mua kutsutaan. Asun tällä hetkellä Vantaalla vanhempien ja koiran kanssa. Sinne ollaan päädytty porvoolaisesta pikkukylästä, kun pääkaupunkiseutu alkoi kutsumaan meikäläistä. Mäkelänrinteen lukiossa oon viihtyny nyt kaksi vuotta ja vielä toiset kaksi on edessä. Se vapaa-aika mitä on, tulee vietettyä poikaystävän kanssa tai luistimilla. Jos sitä olisi enemmän, illastaisin ja kokkailisin ystävien kanssa. Rakastan ruokaa ja höpöttämistä, ja varsinkin niiden yhdistämistä!

Luistelutaustani on ehkä hieman epätavallinen. Aloitin luistelukoulun vasta 10-vuotiaana Porvoossa. Puolen vuoden luistimiintotuttelujakson kuluttua minut siirrettiinkin jo Altius-nimiseen joukkueeseen. Mielettömän hyvät tyypit ja rento meininki saivat innostumaan lajista ja siinä sitä sitten oltiinkin. Pari vuotta siellä luisteltuani ilmottauduin jäätanssikurssille, joka oli aina tunnin viikossa, perjantai-iltana tietenkin. Mulla kävi onneks hyvä tuuri ja jo toisella tunnilla tutustuin yhteen poikaan, josta sitten tuli parini.

 

Yhdeksännellä luokalla päätin vaihtaa täysin ympäristöä ja hain Mäkelänrinteen lukioon ja luistelemaan Ice Stepseihin. Kun pääsy molempiin varmistui, edessä oli koko perheen muutto parempien kulkuyhteyksien luokse. Kun jäätanssi alkoi nousta jaloilleen, päätin satsata jäätanssiin, vaikka valinta sen ja steppien välillä oli vaikea. Ihanan kauden jälkeen sukset menivät ristiin minun ja parini kanssa harjoittelun suhteen ja yritin löytää toista poikaa, mutta sellaista ei löytynyt ja syksyllä kyllästyin lopullisesti yksinään pörräämiseen jäällä. Valovoimaisen ruokalakeskustelun päätteeksi Sini sai minut suostuteltua kokeilemaan Energeticseihin, jos vaikka mut hyväksyttäis joukkoon. Täällä olen nyt viihtynyt, ja odotan mielenkiinnolla mihin tämä polku johtaa…






 

 

 

 

 

 

Ikimuistoisin ohjelma:
Kaikkiin ohjelmiin liittyy mukavia muistoja, mutta viime vuoden näytösohjelma, jonka esitimme Ossin kanssa kahdestaan Mister Bojanglesin tahtiin tuntui kyllä kaikkein omimmalta ja ihanimmalta luistella.

Lempijäähalli:
Ehdottomasti Helsingin vanha jäähalli, areenan puoli tietenkin. Sinne mennessä tuntee palaavansa kotiin ja tunnelma on muutenkin aivan loistava!

JOUKKUE

Marianna Artman
Katja Freund
Tuuli Hakala
Janna Hujanen
Johanna Hollström
Emma Jääskeläinen
Jenni Laurikainen
Hanna peltonen
Anni Raasmaja
Sini Reijonen
Sanni Ripatti
Sara Salmikivi
Tiia Suvanto
Katri Särkinen
Laura Särkinen
Kaisu Tamminen
Meri Vainio
Johanna Valo
Elina Vellonen
Hanna Vellonen
Maria Vuopala