Hanna Vellonen
(7.3.1989)
Lähiaikoina olen saanut oikean nimeni Hannan rinnalle uusia nimiä, kuten
Hanu(ri) ja Handersson. Minut sekoitetaan usein kaksoissiskoni Elinan
kanssa,
joka myös luistelee Energeticsissä, ja monet tyytyvätkin kutsumaan vain
kaksoseksi tai twinssiksi säästyäkseen arvailuilta.
Matkustan harkkoihin
Tikkurilasta, jossa käyn lukiota tarkoituksenani saada lakki tulevana
keväänä. Minut sekoitetaan usein kaksoissiskoni Elinan kanssa, joka myös
luistelee Energeticsissä, ja monet tyytyvätkin kutsumaan vain kaksoseksi
säästyäkseen arvailuilta. Lemmikkeinä kotona vaeltavat maakilpikonnat Rape
ja Tellu.
Luistelun aloitin 6-vuotiaana
Tikkurilan taitoluisteluklubissa kaverini innoittamana. Muodostelmaluistelun
pariin siirryin 10-vuotiaana, kun silloiseen miniminorijoukkue Ice Fantasyyn
tarvittiin lisää luistelijoita. Jatkoinkin luistelua seuraavat 5 kautta
joukkueen siirtyessä minoreihin ja edelleen noviiseihin. Luistelun lisäksi
harrastin balettia, sukellusta ja teatteria, joista 2 jälkimmäistä jouduin
karsimaan ajanpuutteen vuoksi. Fantsuista siirryin juniorijoukkue Enigmatic
Ice Plaisirsiin (EIP) ja vuoden jälkeen jatkoin TTK:n uudessa
SM-juiorijoukkueessa Enfriadosissa. Se kuitenkin hajosi seuraavana keväänä
ja päädyin Espoon taitoluisteluklubin Refuihin (Reflections). Tällöin
harkkoja tuli sen verran lisää ja harkkamatkoihin kului niin paljon enemmän
aikaa kuin ennen, että baletti piti lopettaa. Refuissa luistelin vuoden ja
olen nyt siis ensimmäistä kauttani Energeticsissä.
|

Unohtumattomin ohjelma, jonka olet luistellut:
EIP:n noitaohjelma, sillä muistan edelleen ohjelman avoblokin askeleet, ja
lisäksi Nightwishin musiikkeihin oli ihana luistella.
Lempparielementti:
Liukusarja
Kaunein asia, mitä tiedät:
Auringonlasku Kreikan saaren, Santorinin, korkeimmalta kohdalta katseltuna,
tai
tyyni merenlahti Ahvenanmaalla aamuauringossa.
|
JOUKKUE
Marianna Artman Katja Freund Tuuli Hakala Janna Hujanen Johanna Hollström Emma Jääskeläinen Jenni Laurikainen Hanna peltonen Anni Raasmaja Sini Reijonen Sanni Ripatti Sara Salmikivi Tiia Suvanto Katri Särkinen Laura Särkinen Kaisu Tamminen Meri Vainio Johanna Valo Elina Vellonen Hanna Vellonen Maria Vuopala
|