etusivu
ajankohtaista
joukkue
historia
galleria
päiväkirja
vieraskirja
linkit

 

                    www.energetics.fi

 

Elina Vellonen

      (7.3.1989)

 

Nimeni on Elina, lempiniminä kaksonen ja Twinssi.

Asun Tikkurilan lähellä ja käyn Tikkurilan lukiota tavoitteenani kirjoittaa ylioppilaaksi ensi keväänä. Harkkamatkoihin kuluukin melkoisesti aikaa huolimatta siitä että pääsen lopulta kaasuttelemaan harkkoihin kaksoissiskoni Hannan kanssa yhteisellä autolla.


Aloitin luistelun 6-vuotiaana Tikkurilan taitoluisteluklubin tenavissa. Vaikka olin silloin päättänyt ruveta yksinluistelijaksi, päädyin kaikesta huolimatta 10-vuotiaana silloiseen miniminorijoukkue Ice Fantasyyn. Huomasinkin pitäväni muodostelmaluistelusta ja ajan myötä se vei voiton muista harrastuksistani, teatterista, sukelluksesta ja baletista. Fantsuissa luistelin seuraavat 5 kautta ja junnujoukkueissa EIP:ssä ja Enfriadosissa kummassakin kauden, ennenkuin joukkueiden hajoamisten myötä siirryin ETK:n Refuihin. Nyt luistelen siis ensimmäistä kauttani Energeticsissä.



 



Mieleen jäänyt luistelumuisto:
Mieleen on jäänyt vaikka kuinka paljon muistoja luistelusta, mutta yksi
mieleenpainuvimmista on varmasti kilpailumatka Prahaan -07, jolloin jouduimme Prahassa riehuvan lumimyrskyn takia odottamaan lentoamme Helsinki - Vantaan lentokentällä 8 tuntia ja lentokoneessa vielä 2 tuntia ennen kuin pääsimme lähtemään. Loppujen lopuksi aika kului kuitenkin melko nopeasti ja meillä oli jopa hauskaa lentoa odotellessa.

Lemppariaskel:
Eteen-sisään käänne

Mitä tekisin, jos voittaisin miljoonan:

Matkustaisin Galapagos-saarille, Afrikan savanneille ja Brasilian sademetsiin. Lisäksi lahjoittaisin osan rahoista hyväntekeväisyyteen.

JOUKKUE

Marianna Artman
Katja Freund
Tuuli Hakala
Janna Hujanen
Johanna Hollström
Emma Jääskeläinen
Jenni Laurikainen
Hanna peltonen
Anni Raasmaja
Sini Reijonen
Sanni Ripatti
Sara Salmikivi
Tiia Suvanto
Katri Särkinen
Laura Särkinen
Kaisu Tamminen
Meri Vainio
Johanna Valo
Elina Vellonen
Hanna Vellonen
Maria Vuopala